torstai 25. helmikuuta 2016

Viimeinkin edistystä ♥

Pekon koulutuksesta tulee taas pitkästä aikaa postausta, kun viimeinkin tehtiin se kanssa uusia juttuja ajamiseen liittyen. Sen ajokoulutus ei oo tosiaan edistynyt vähään aikaan,  vaikka toki muuten ohjasajossa  ja maastakäsittelyssä ollaankin kehitytty. 


Keskiviikkona menin siis iskäni kanssa tallille. Iskäni oli tehnyt Pekolle paksuista risuista sellaiset aisat, jonka tapaisia käytetään usein ajokoulutuksessa. Tarkoituksena oli siis kokeilla niitä Pekon perään.

Heti alussa mennessäni tallille huomasin, että Pekolla oli pitkästä aikaa oikeasti hyvä päivä, tai no ainakin siis silloin kun olin itse tallilla, nimittäin viime viikonloppuna vain vanhempani kävivät hoitamassa Pekon kun olin leirillä (postausta tulossa). Pekko tuli tarhassakin mua vastaan ja laski päätään kiltisti pujottaessani riimut sen päähän. Se ei ole yleensä ollenkaan Pekon tapaista. Toivottavasti siitä on nyt viimein tullut herrasmies! :D


Tallissa hoidettiin se melko nopeasti ja laitoimme sille tavalliset ajovarusteet, tosin jätin ohjat ja obershekin pois ja laitoin niiden tilalle suitsiin deltan sekä riimunnarun. Laitoin varulta ponin takajalkoihin myös suojat, jos se sattuisi potkaisemaan niitä aisoihin ja jotain muuta vastaavaa. Tultuamme ulos tallista en heti mennyt kentälle, vaan taluttelin sitä jonkin aikaa pihassa. Poni oli ihan ihmeissään, kun pihalla tapahtui kaikkea outoa; pelottava traktori lanasi kenttää, Neon kengittäjän auto tuli pihaan Pekon ollessa siinä, tallin pihalla oli muutenkin tavallista enemmän autoja, helikopteri lensi paikan yli todella alhaalta, iskä sääti jotain niden kummallisten puukeppien kanssa, ja ponin vieressä oli ärsyttävä Iida, joka hoki varmaankin jatkuvasti, että "ei mitään hätää Pekko" yms, ja lisäksi vielä heppakaverit hirnuivat tarhassa :DD 




Lopulta kuitenkin pääsimme kentälle kun traktori tuli sieltä pois. Aluksi teimme niin, että talutin Pekkoa ja isäni veti aisoja perässä tai vieressämme, jotta Pekko tottuisi niihin. Sitten yritimme kiinnittää aisoja Pekon siloihin.Meillä kesti siinä hetken, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui niin, että seisoin aidan vieressä ja pidin aisoja ylhäällä, ja isäni talutti ponin niiden väliin. Sitten vedimme hitaasti aisoja taaksepäin (ja jottei Pekko säikähtäisi, sillä oli pieni keppi mitä se sai purra samalla :D) ja pienen säädön jälken saimme ne kiinni nippusiteillä silojen pikalukkoihin. Aluksi Pekko säikähti aisoja ja niistä lähtevää ääntä isäni taluttaessa sitä. Taisi se myös kerran pukittaakkin. Kenttä oli melko liukas lanauksen jäljiltä, mutta ei siitä ollut haittaakaan, sillä Pekko joutui keskittymään pelkkien aisojen sijasta myös pystyssä pysymiseen. Hetken päästä se kuitenkin rauhoittui tajutessaan, ettei aisoista  ollut sille mitään vaaraa. Tuo juttu sujui itseasiassa jopa niin hienosti, että oon tosi ylpeä tosta mun ihanasta "pikkuponistani", josta onkin näköjään tulossa jo iso poni <3





Kokeilimme tehdä myös pysähdyksiä ja yrkkiä sekä loivia käännösiä, ja kaikki sujui hyvin. Lopuksi talutin jonkin aikaa Pekkoa myös itse niiden aisojen kanssa. Sitten kun vielä sujui hyvin, päätimme irroittaa aisat. Sen jälkeen ravasin vielä hetken Pekon kanssa. Kenttä oli melko liukas, joten Pekko oli pari kertaa lähellä kaatua, mutta muuten se oli ihan reipas. Sille oli tullut hirveät tilsat ulkoilun aikana, joten varusteiden purkamisen jälkeen puhdistin sen kaviot vielä kertaalleen.

Tästä talli kerrasta jäi kyllä tosi kiva fiilis, on mulla kyllä hieno poni :) 




Tähän loppuun kiitän teitä vielä 20 lukijasta. Ihan mahtavaa, että jotku oikeasti lukee näitä mun postauksia ♥ Laittakaa kommentteihin ehdotuksia erikoispostausta varten!

torstai 18. helmikuuta 2016

Nimipohdintaa ja vähän muutakin


Varautukaa siihen, että tästä tuleekin hyvin lyhyt ja sekava postaus!

Voisin vaikka nyt alkuun viimeinkin kertoa kun kerrankin muistan, että  menen taas Poni-Ilolaan leirille.  Se alkaa perjantaina ja loppuu sieltä sunnuntaina. Leirillä katsomme vissiin joitain poniravikilpailemiseen ja p-ajokorttiin liittyviä sääntöjä ja sen sellaista, sekä tietysti ajamme. Leirin vuoksi ehdin käymään ainoastaan kahteen päivänä tällä viikolla Pekon luona, tiistaina ja torstaina (eli tänään). Tiistaina hypittiin Pekon kanssa esteitä (maastakäsin) ja tänään ohjasajoin sen.

Pekon uudet muoviset pääharja ja kavioharja, sekä erikoinen kaviokoukku

Pekon myös ystävänpäivänä saamat hierontasuka ja uusi sininen kampa


Sitten päästäänkin seuraavaan asiaan, eli blogini nimeen. Itse en ole ikinä hirveästi pitänyt blogini Hirnahduksia - nimestä. Toki aluksi se oli mielestäni ihan kiva, mutta nyt  se ei kuulosta enää niin hyvältä. Olen kuullut tosin tuttujeni ja muiden bloggaajien kehuvan Hirnahduksia - nimeä hauskaksi ja erikoiseksi, mutta en nyt sitten tiedä. Haluaisin jonkun enemmän blogiani kuvailevan nimen ja jonkun Pekkoon ja ajamiseen (tai ajokoulutukseen) liittyvän. Jos joku keksii joitain kivoja nimiehdotuksia, niin otan niitä mielihyvin vastaan! Jos blogin nimi vaihtuu, niin samalla myös todennäköisesti muokkailisin vähän ulkoasuakin :)

(c) kaverini Alina

Monessa blogiin on ilmestynyt lähiaikoina blogikirpputoreja, joista voi ostaa kaikkea  hevostavaraa sun muuta, joten aattelin nyt myös itse perustaa sellaisen kun olisi myynnissä pari juttua. Blogimme kirppikseen pääset tästä, käykääs katsomassa!
(c) kaverini Alina

Lopuksi vielä paljon kiitoksia myös kaikille ihanille lukijoilleni, teitä on jo melkein 19 ja sivunkatseluita bloggerin mukaan jopa 8900! Ajattelin tekeväni jonkun erikoispostauksen sitten kun 20 lukijan tulee täyteen, joten voitte myös laittaa ideoita sitä varten :) Muutenkin olisin kiitollinen ihan vain muistakin postausehdotuksista!

Mulla ei ollutkaan nyt mitään sen ihmeellisempää asiaa. Seuraava postaus tulee toivon mukaan ensi alkuviikosta :)

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Ystävänpäivänä ❤


1.

Nyt heti alkuun, ihanaa ystävänpäivää kaikille! Tämän postauksen kuvat on otettu toissapäivänä, kun olin kaverini Vilpun kanssa tallilla. Iso kiitos kuvista siis hänelle <3 Älkää muuten kysykö tosta mun ja Pekon asusteista, varsinkaan tosta herra Pekon tiarasta... :D

2.

3.
Ehkä maailman söpöistä ikinä?

4.

5.

6.

7.

8.

9.

10.

11.

12.
Tää on yks mun suosikkikuvista! :) 

13.

14.

15. 

16. 

17.

18.

19.
Haha, Pekko iskee silmää :D

20.

21.

22.

Lopussa kokeilin on myös, seuraako Pekko mua irtona. Ihan hyvinhän se toimi, poni jopa pysähtyi ja lähti ravaamaan sillon kun mäkin :D Edistystä!

23. 

Tuossa olikin ne onnistuneimmat kuvat, missä molemmat näytti ihan ok järkeviltä :D Mun on kuitenkin pakko laittaa tänne myös näitä "epäonnistuneita" kuvia, joissa me säädetään jotain ja ilmeetkin on luokkaa 6/5, kun nää on niin huvittavia :"D Pääsette siis näkemään miten meidän noi kuvaukset todellisuudessa sujui!


24.

25.

26.
Mökömökö. En tykkää Iida kun sä puet mut tälläsiin pinkkeihin juttuihin ja sitte otatte vielä musta kuvia :(

27.
Todellisuudessa siis Pekko halusi syödä tuon sauvan. 

28.

29.
Ja tältä ne meiän juoksukuvat näytti oikeasti...

30.
Omg meidän molempien ilmeet... Mä nauran! :"D

31.

32.

33.

34.
"Mää syön sut!"

35.
Näin kivaa millä siis oli, myös ilmeistä päätellen!

36.
Haukotus.

37.
Tuplahaukotus.

38.
Taas haukotus.
(Miksi Pekko näyttää noin söpöltä? :D)

39.
"Iidaa? PUSU!"

40.
"Mää syön sun pipon!"

41.
Ja taas pusuja... :D

42.
Poni halus koko ajan syödä (MYÖS) noi kukat

43.
En jaksa! 

44.

45.
Ja jälleen, "Mää syön sut!" 

Haha :D Kertokaapas kommenteissa suosikkikuvanne, nyt kun jaksoin myös numeroida ne!
Sanokaa myös, haittaako teitä nää tosi kuvapainotteiset postaukset, vai onko ihan ok jos niitä on tullut nyt aika paljon?


Pitäkäähän kiva ystävänpäivä!